Pete Finaaliin

Taustaa

Karjala on ollut Suomen lätkämaajoukkueen yhteistyökumppani jo vuosia ja  yhteistyön kaupallista kulmaa haluttiin uudistaa kunnolla. Karjalan kaupunkilaista mielikuvaa haluttiin vahvistaa nappaamalla MM-kisoista kiinnostunut kohderyhmä – suomalaiset miehet – haaviin jossakin muualla kuin itse kisalähetysten aikana, joissa emme voineet Karjalan tarinaa virallisena kisaoluena kertoa. Tässä havaittiin mahdollisuus myös uudistaa perinteistä sponsorointikuviota ja lähestyä lätkäkokemusta Karjala-miehen omasta näkökulmasta.

Kohderyhmä ja tavoitteet
Karjala halusi taklata muut merkit jääkiekkokisojen aikaan ja mediakampanjan tavoitteeksi päätettiin rajata 25-35 -vuotiaiden miesten kohderyhmä ja heidän haltuunottonsa. Lisäksi tavoitteena oli saada käytettyä pieni mediabudjetti tehokkaasti hyödyksi panostamalla koko budjetti lyhyelle reilun parin viikon kisoihin osuvalle ajalle ja saada aikaan konkreettista myyntiä mielekkäällä katteella, ei hintakilpailulla. Karjalan kaupallinen tavoite oli säilyttää tölkin lanseerausvuoden jälkeinen markkinaosuus huhti-toukokuun jaksolla.

Pete Finaaliin - blogi
Luova ratkaisu
Karjala kunnioitti siniviivaa ja päätti dominoida kuluttajien päiviä sen sijaan, että olisi lähtenyt taistelemaan illoista, jolloin matsit lähetettiin tv:ssä. Lätkäkisojen ajaksi lähdettiin tavoittelemaan netissä päivisin viihtyvää kohderyhmää välineinä radio ja internet. Samalla totesimme, että kyseiset kuluttajat eivät ole kiinnostuneita perinteisestä mainonnasta vaan tarvittiin vahvaa, branded content -tyyppistä sisältöä. Syntyi tarina suomalaismiehestä, joka löi vetoa kaverinsa kanssa siitä, että pääsee katsomaan MM-finaalia Quebeciin ilman omaa rahaa. Suunnitteluun saatiin mukaan Radio Rock, joka oli kiinnostunut uudesta tavasta tehdä lätkäaiheista ja puheenaiheita herättävää sisältöä.

Tuloksena oli mieleenpainuva tarina Petestä Kanadassa.

Tarina
Pete aloitti seikkailunsa keräämällä matkarahaa helsinkiläisiin baareihin sijoittamillaan keräysämpäreillä. Peteä kannustamaan luotiin Facebook-ryhmä, jonne Pete kutsui kaverinsa. Ryhmän suosio toi tarinalle uskottavuutta. Radio Rockin aamushown juontajat huomasivat keräyslippaat ja päättivät auttaa Peteä hankkimalla tälle sponsorin, Karjalan, joka saatiin nivottiin näin luontevasti osaksi tarinaa.

Karjala sponsoroi Petelle matkat Kanadaan, mutta paikan päällä hänen oli pärjättävä omillaan. Vastineeksi Pete dokumentoi matkansa kulkua päivittäisillä videoraporteilla blogissaan. Bannerimainonnan ja Radio Rockin avulla kuluttajat ohjattiin Peten blogiin. Peten matkan varrelle osui runsaasti vastoinkäymisiä, suomalaisia pelaajia, järjestäytyneitä mustanpörssin kauppiaita, faneja sekä Kalervo Kummola.

Esiinnyttyään kanadalaisen sanomalehden etusivulla Petestä tuli pienehkö kisajulkkis myös kanadalaisten parissa, mutta hän muuttui myös MM-kisajärjestäjille merkityksi mieheksi, mikä hankaloitti tehtävän suorittamista huomattavasti. Siitäkin huolimatta Pete selviytyi finaaliin ja kampanja ylitti tavoitteensa selkeästi.

Pete Finaaliin - YouTube

Tulokset
Peten blogisivulla kävi yli 100 000 vierasta reilun parin viikon aikana ja Peten persoonallisia, usein myös Leijonatölkkejä esitelleitä videoraportteja, katsottiin Youtubesta 125 000 kertaa. Blogissa käytiin erittäin vilkasta keskustelua Peten kommelluksista ja kaiken kukkuraksi saimme ilmaista julkisuutta kymmenessä kotimaisessa mediassa ja parissa kanadalaisessakin.

Radion ja bannerimainonnan yhdistelmä toimi, ja klikkiprosentit olivat erinomaisia. Myös useat lehdet Helsingin Sanomia myöten innostuivat kirjoittamaan Peten matkasta ja mikä parasta, Karjalan 0,56l tölkkejä myytiin huhti-toukokuussa lähes miljoona kappaletta, myynti kasvoi komeat 46 prosenttia edellisvuotta 20% pienemmällä kampanjabudjetilla.

Tulokset vakuuttivat myös Effie Finland palkintoraadin, kampanja voitti internetpainotteisten kampanjoiden sarjassa hopeaa.

Kampanjaelementtejä

No related posts.

No Comments »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

It's a wrap!