
Kun Jack Welch aloitti General Electricin pääjohtajana vuonna 1981 yhtiön myynti vuositasolla oli noin $26,8 mrd ja maailmantalouden kasvutahti hidas. Kun Usain Bolt aloitti kilpauransa aikuisten sarjassa, oli miesten 100m ME’n parannustahti hyvin maltillinen.
Väitän että se mikä yhdistää herroja Welch ja Bolt on kyky ajatella isosti, tai ainakin kyky olla miettimättä mahdollisuuksien rajoja. Historiatiedoista johdettu lasikatto, jonka alle tavoitteemme usein asetamme ja joka antaa meille turvan pettymyksien varalle, on este suurille teoille. ”Yritän parhaani ja katsotaan mihin se riittää” –asenne on varmasti mukava julkisuuspositio Suomessa, mutta se ei saa olla toimintaa ohjaava ajatus. Vaatimattomuus kaunistaa, mutta kauniimpaa on katsoa huikeita tuloksia ja uusia ennätyksiä.
Welch kasvatti GE’n myynnin ennennäkemättömällä tavalla 20 pääjohtajavuotensa aikana $130 miljardiin. Eli vuosittainen kasvutahti oli 20 vuoden aikana +8%. Samalla firman markkina-arvo kasvoi lähes 30-kertaiseksi. 22-vuotias Bolt on kilpaillut vasta muutaman vuoden ja parin viime vuoden aikana urheilun ystävät ovat joutuneet heittämään romukoppaan käsityksensä siitä kuinka nopeasti voikaan juosta. Näin mies jonka piti ensin rikkoa valmentajalleen 200m Jamaikan ennätys vuonna 2007, ennen kuin koutsilta heltisi lupa kilpailla kuninkuusmatkalla.
Ennätys on kuin asennevamma – se on tehty rikottavaksi. Minkä ennätyksen sinä haluaisit rikkoa?
Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja