Facebook-Suomi elää ja voi hyvin. 1220260 suomalaista ei ole väärässä.
Vaikka mainonnan suunnittelijoiden mielestä Facebook onkin varmasti yhtä seksikästä kuin – turhaan aliarvioitu – sähköpostimarkkinointi, on vaikeaa sivuuttaa se tosiasia, että Facebook on tärkein Suomalaisten käyttämä internet-media Googlen jälkeen.
Yhdessä mielessä Facebook on jopa Googleakin tärkeämpi. Se on muuttanut suomalaisten internetkäyttäytymistä enemmän kuin mikään sivusto ennen sitä. Facebookin myötä tuli täysin normaaliksi toiminnaksi esiintyä internetissä omalla nimellään. Suomalaiset internetissä 2009 eivät käyttäydy samalla tavoin kuin vuonna 2006.
Facebookin myötä myös yritykset tajusivat sosiaalisen median olemassaolon. Vaikka suurin hype Facebook-markkinoinnista onkin karissut, se kannattaa edelleenkin ottaa huomioon online-markkinoinnin suunnitelmissa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tapa tehdä tehokasta markkinointia Facebookissa muuttuu jatkuvasti.
Facebook ei ole kuolemassa
Vaikka lehdistössä (eilinen Kauppalehti, ei löydy verkosta) “tiedetään”, että Facebook ja muut sosiaaliset mediat ovat kuolemassa, eivät käyttäjät ole minnekään kadonneet. Se mitä Kauppalehden kolumnistin mukaan on vain aikaavievää oman elämän dokumentointia verkkoon, on käyttäjien näkökulmasta oikeasti elämistä verkossa.
Sosiaalisia medioita tulee ja menee. Uskon, että myös Facebook on jonain päivänä historiaa. Mutta sen perintö jää elämään.
Timo Paloheimo on W.Steinmannin Digital Planner

[...] kuten Facebookia. Kolumnista on myös kirjoitettu muutamia blogiartikkeleita. Esimerkiksi Timo Paloheimon “Facebook-Suomi” –artikkeli ja Marko Teräksen “Newspaper: Social Media at Its Peak and [...]
Pingback by Esimerkki digitaalisesta kuilusta – Vierityspalkki.fi — 25.08. 2009 @ 4:20 pm
[...] Facebook-Suomi | Mainostoimisto – Advertising Agency – W.Steinmann – Helsinki, Finland wsteinmann.com/2009/08/25/facebook-suomi – view page – cached Facebook-Suomi elää ja voi hyvin. 1220260 suomalaista ei ole väärässä. Vaikka mainonnan suunnittelijoiden mielestä Facebook onkin varmasti yhtä — From the page [...]
Pingback by Twitter Trackbacks for Facebook-Suomi | Mainostoimisto - Advertising Agency - W.Steinmann - Helsinki, Finland [wsteinmann.com] on Topsy.com — 26.08. 2009 @ 2:27 am
Perusfaktat ovat varmasti totta, Facebookissa on paljon suomalaisia mutta koska isot luvut ovat hienompia, usein unohtuu se totuus. Kuinka moni oikeasti käyttää Facebookia aktiivisesti, ainakin omassa Facebook-ystäväpiirissä on yllättävän monta täysin “kuollutta” kaveria ja matkan varrella moni on “kadonnut”.
Twitterin kohdalla tilanne on vielä raaempi, rekisteröityneitä on varmasti paljon mutta harva jaksaa jäädä sinne mölisemään tai lukemaan muiden mölinää.
Kenties sosiaalinen media toistaa hakukoneiden historiaa, nykyiset ovat kuin Yahoo tai Altavista ja Google odottaa vielä keksimistä.
Comment by Petri — 27.08. 2009 @ 4:38 pm
Kuten Timo kirjoittaa ja Petri totetaa, Facebook kuollee omaan mahdottomuuteensa.
Heikkona trendinä on havaittavissa ihmisten välinen kahden (viiva n:n) keskeinen viestintä, joka on vahvistumassa. Viestintä ja tiedon välittäminen, joka ei perustu massamedian (tai kolumnistien) vastaanottamiseen ja kuluttamiseen vaan pykälän verran aktiivisempaan asioiden suodattamiseen, komemntoimiseen, jakamiseen ja muiden kuuntelemiseen. Asioihin voi tarttua heti – ei tarvitse odottaa milloin vastine painetaan lehteen. Palautteeni menee julkiseksi – ei ole toimituspäällikköä päättämässä kuka keskutelua saa ylipätäänä käydä. Kuka onkana toimittaja kun jokainen voi olla toimittaja…
Tekniikka on tässäkin vain väline joka mahdollistaa. Sosiaalisenn median saitit ovat alustoja, jotka ylläolevan mahdollistavat. Uusia taatusti tulee. Rajapintoja syntyy uusiin laitteisiin ja tiloihin, Oulussa on käynnissä mielenkiintoinen kaupunkikokeilu aiheesta, uudet kannettavat laitteet muuttaa pikkuhiljaa mediakulutustamme.
Olihan tajunnanvirtaa. Nyt takaisin hommiin.
t.Antti
Comment by Antti — 28.08. 2009 @ 10:51 am