Markkinoinnin digitalisoitumisen aikaansaama muutos jokapäiväiseksi tekemiseksi osallistuvan ja keskustelevan toiminnan kautta on voimakkaassa kasvussa. Sosiaalisen läsnäolon laiminlyönnin aikaansaamaan digi-influenssaan sairastuvat brändit, jotka eivät muuta toimintaansa vastaamaan nykypäivän haasteita.
Toistaiseksi yhtään yritystä ei ole kuopattu uuden markkinointitavan laiminlyönnin takia, mutta ennustamme muutosvastaisuudesta johtuvien brändihautajaisten räjähdysmäistä kasvua vuoteen 2015 mennessä, mikäli asiaan ei puututa heti.
Digi-influenssan riskiryhmä on keski-ikäiset ja iäkkäämmät henkilöt, mukaan lukien useimmat yritys- ja markkinointijohtajat. Näiden tulisi pikaisesti ottaa rokotuksensa tulevaa brändinkaatotautia vastaan. Sen sijaan nuoret, sekä kuluttajat että markkinointityypit, ovat pystyneet kehittämään jo hyvän alkuimmuniteetin digi-taudin varalle. Suosittelemme kuitenkin myös riskiryhmään kuulumattomillekin jatkuvaa osallistumista ja keskustelua mahdollisen tartunnan välttämiseksi.
Näin vältät digi-influenssan
Toimi uuden markkinointitavan kulmakivien mukaisesti
• Mene sinne missä ihmiset ovat
• Älä markkinoi, tee se vapaaehtoiseksi (osallista/engage)
• Luota brändi-lähettiläisiisi
• Esittele jotain uutta joka päivä
• Kohtaa kuluttajat heidän omalla ajallaan
• Tee toimenpiteistäsi puheenaiheita
Miten digi-influenssan tunnistaa?
Hakeudu hoitoon jos
• Brändisi edellisestä keskustelusta kohderyhmän kanssa on yli päivä
• Brändisi panostustaso sosiaalisten objektien luomiseen on alle 20%
• Monikanavainen pakkosyöttö on ainoa ratkaisu kuluttajien tavoittamiseen
• Markkinointiviestintää johdetaan väittämillä
• Panostustasojen nostolla paikataan kevyttä ja merkityksetöntä brändisisältöä
Tapa markkinoida muuttuu. Kun mietimme tapaa jolla lähestymme nykyisiä tai tulevia asiakkaitamme, on hyvä palauttaa mieleen ajatus: ”Tee toisille niin kuin toivoisit heidän sinulle tekevän.” Eli ennen kuin lähetät markkinointiviestiäsi, mieti haluaisitko itse vastaanottaa sen ja mitä vaikutusta sillä sinuun olisi. Jos halussa tai vaikutuksessa on negatiivissävytteinen tai neutraali sävy, tarkista onko toimenpide saanut digi-influenssa tartunnan.
Hae oma rokotuksesi digi-influenssaa vastaan W.Steinmannilta ja varmista terve pohja brändisi kasvulle.
Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

[...] This post was mentioned on Twitter by John Salminen and Outi, W.Steinmann. W.Steinmann said: Digi-influenssa uhkaa epäsosiaalisia brändejä http://bit.ly/1f2lPX [...]
Pingback by Tweets that mention Digi-influenssa uhkaa epäsosiaalisia brändejä | Mainostoimisto - Advertising Agency - W.Steinmann - Helsinki, Finland -- Topsy.com — 18.11. 2009 @ 12:20 pm
Erittäin hyvä postaus. Lisäisin kuitenkin muutaman huomion, eli
1. älä unohda mainostaa että olet läsnä sosiaalisessa mediassa- orgaanisesti voi vain kasvaa tiettyyn pisteeseen asti.
2. Tee strategia, aseta tavoitteet ja mieti mitä haluat saada irti tästä kanavasta.
Comment by Petter Byholm — 14.12. 2009 @ 1:19 pm
Tattista Petter, samaa mieltä kanssasi, kyllä sossuun mainontaa mahtuu. Mainonnalla brändi saa lisää vipua toimiinsa, myös sosiaalisessa mediassa, kunhan vain se tehdään oikein. Strategia ja tavoitteet hyvin mietittyinä on hyvä startti oikeintekemiselle. Kanavamahdollisuuden tunnistaminen bränditasolla, sekä oikean tasoinen linjaaminen / sovittaminen brändin muuhun media mixiin on kriittistä markkinointitehokkuuden kasvattamiseksi. Uskomme että markkinoinnin suunnittelu ja toteutus käynnistyy jatkossa sosiaalisessa mediassa, tullakseen sitten kasvatetuksi perinteisen mainonnan ja uusmainontasisällön keinoin.
Comment by Mikko Kaijansinkko — 14.12. 2009 @ 5:04 pm