digi-dirt

Luin kirjat “Mötley Crüe: Törkytehdas” ja “Isokangas&Vassinen: Digitaalinen jalanjälki” hitaasti kypsytellen elokuun aikana. Kuten Isokangas&Vassinen esipuheessaan toteavat, on tärkeää osata kertoa kiinnostavia tarinoita ja tuottaa hyvää tekstiä. On tietysti lukijan vastuulla muodostaa oma kuva siitä mikä on kiinnostavaa tarinointia, eikä näitä kahta alansa esimerkkiteosta voi suoraan verrata toisiinsa. Vai voiko?

Vassinen vs Mötley Crüe

Jalanjälkien kasvattaminen on raakaa työtä. Tämä käy ilmi sekä Vassisen että Mötiköiden kirjoista. Digimarkkinointi on ollut epäkypsää, mutta ensimmäinen kunnon sadon kypsyminen on lähellä. Verkon kautta tavoitetaan yhä paremmin vanhempaakin väkeä, joten salonkikelpoisuus massoille kommunikoinnin kautta on lähellä. Tämä tarkoittaa kypsymistä sekä budjetoinnin että toteutuksen tasoilla.

Olla ensimmäinen oli raakaa työtä myös Hollywoodin ns. todellisuudessa seikkailleille muusikoille, kun sekalainen rokkijoukkue etsi suonia ja sekoili koko rahan edestä – leikkaamatta ja laimentamatta.

Uutta, jännittävää, sekoilua, laajempi hyväksyntä, tylsistyminen

Molemmat teokset kuvaavat omilla tavoillaan uuden aikakauden alkua. Uuden ajanjakson joka lähtee pienen joukon itseensä uskomisesta ja kaikkien niiden vaikeuksien kohtaamisesta ja voittamisesta jotka ladun avaamiseen liitetään. ’Me vastaan muu maailma’ –asenne näkyy ulkopuolisille helposti sekoiluna, mutta todellisuudessa käytöksen takana kytee jokin suurempi ajatus, joka odottaa sitä omaa muotoaan joka voi saavuttaa laajemman pitämisen.

Suosio saavuttaa sankarimme. Laajempi hyväksyntä tuo vaurautta ja itsevarmuutta – myös oman aseman hyväksikäyttö kasvaa ja jotkut lähelläolijat joutuvat kärsimään. Kärsijöitä olivat henkilöt ja yritykset jotka eivät olleet perillä avautuvista mahdollisuuksista ja siksi ylenkatsoivat ladunavaajiamme. Kasvu seuraa kasvua ja aikansa kun juttu paisuu alkaa se tylsistyä ellei markkinointikoneiston seuraavaa, isompaa ratasta saavuteta.

Molemmat teokset kertovat hyvin mitä tehdä, mitä tehtiin jopa mitä saatiin aikaan. Miksi on kuitenkin markkinoijien pääkysymys ja tätä kulmaa olisi toivonut lisää. Sosiaalisen brändin mahdollisuudet yhdistettynä nykypäivän liiketoimintahaasteisiin on päivänpolttava keskustelu. Jos brändi ei lähesty toimintaansa sosiaalisen brändin mallin kautta käy sille kuin tukkahevin pioneerille, se hajoaa.

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

No related posts.

No Comments »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment

It's a wrap!