sad smiley

Markkinoinnin digitalisoitumisen aikaansaama muutos jokapäiväiseksi tekemiseksi osallistuvan ja keskustelevan toiminnan kautta on voimakkaassa kasvussa. Sosiaalisen läsnäolon laiminlyönnin aikaansaamaan digi-influenssaan sairastuvat brändit, jotka eivät muuta toimintaansa vastaamaan nykypäivän haasteita.

Toistaiseksi yhtään yritystä ei ole kuopattu uuden markkinointitavan laiminlyönnin takia, mutta ennustamme muutosvastaisuudesta johtuvien brändihautajaisten räjähdysmäistä kasvua vuoteen 2015 mennessä, mikäli asiaan ei puututa heti.

Digi-influenssan riskiryhmä on keski-ikäiset ja iäkkäämmät henkilöt, mukaan lukien useimmat yritys- ja markkinointijohtajat. Näiden tulisi pikaisesti ottaa rokotuksensa tulevaa brändinkaatotautia vastaan. Sen sijaan nuoret, sekä kuluttajat että markkinointityypit, ovat pystyneet kehittämään jo hyvän alkuimmuniteetin digi-taudin varalle. Suosittelemme kuitenkin myös riskiryhmään kuulumattomillekin jatkuvaa osallistumista ja keskustelua mahdollisen tartunnan välttämiseksi.

Näin vältät digi-influenssan

Toimi uuden markkinointitavan kulmakivien mukaisesti
•    Mene sinne missä ihmiset ovat
•    Älä markkinoi, tee se vapaaehtoiseksi (osallista/engage)
•    Luota brändi-lähettiläisiisi
•    Esittele jotain uutta joka päivä
•    Kohtaa kuluttajat heidän omalla ajallaan
•    Tee toimenpiteistäsi puheenaiheita

Miten digi-influenssan tunnistaa?

Hakeudu hoitoon jos
•    Brändisi edellisestä keskustelusta kohderyhmän kanssa on yli päivä
•    Brändisi panostustaso sosiaalisten objektien luomiseen on alle 20%
•    Monikanavainen pakkosyöttö on ainoa ratkaisu kuluttajien tavoittamiseen
•    Markkinointiviestintää johdetaan väittämillä
•    Panostustasojen nostolla paikataan kevyttä ja merkityksetöntä brändisisältöä

Tapa markkinoida muuttuu. Kun mietimme tapaa jolla lähestymme nykyisiä tai tulevia asiakkaitamme, on hyvä palauttaa mieleen ajatus: ”Tee toisille niin kuin toivoisit heidän sinulle tekevän.” Eli ennen kuin lähetät markkinointiviestiäsi, mieti haluaisitko itse vastaanottaa sen ja mitä vaikutusta sillä sinuun olisi. Jos halussa tai vaikutuksessa on negatiivissävytteinen tai neutraali sävy, tarkista onko toimenpide saanut digi-influenssa tartunnan.

Hae oma rokotuksesi digi-influenssaa vastaan W.Steinmannilta ja varmista terve pohja brändisi kasvulle.

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

youarefree

Haluan kaiken ja mieluummin nyt heti. Haluan sen muuten ilmaiseksi, koska se on saatavilla ilmaiseksi. Sillä miksi maksaisin jostain jonka voi saada for free. Se nyt vaan on tyhmää maksaa. Tämä todentuu myös W.Steinmannin verkkokyselyssä, jonka mukaan 65% ihmisistä haluaa sisältönsä ilmaiseksi.

Kauppalehti Option 16/2009 jutussa käsitellään musiikkibisneksen muuttumista fyysisestä tuotteesta digitaaliseen muotoon ja sitä kuinka tämä murros muuttaa koko musiikkiliiketoiminta-alueen. ”Koko logiikka muuttuu. Varsinaisia levy-yhtiöitä ei enää kymmenen vuoden päästä ole olemassa. Se ei ole mahdollista minkään laskuopin mukaan”, toteaa lehdessä muusikko Samu Haber.

Samassa jutussa ÄKT:n Arto Alaspää sanoo että mitään generation freetä ei voi olla. Ettei se ole kestävä pohja millekään liiketoiminnalle. Arto hoi, kyseinen ilmaissukupolvi on olemassa ja se kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia.

YouTube demokratisoi viihteen tuottamisen ja Google demokratisoi tiedon kaikkien saataville. Samalla lailla digitaalisuuden eri muodot demokratisoivat musiikin tuottamisen, jakelun ja myynnin riistäen levy-yhtiöiltä ja fyysiseltä jakelutieltä sen harvainvalta-aseman jonka ne ovat itselleen rakentaneet.

Kuluttaja on kingi ja ihmiset saavat sitä mitä he haluavat. Jos halutaan ilmaista, saadaan ilmaista, sillä tarvetyhjiöillä on tapana täyttyä. Mietitäänpä siis mistä generation free on valmis maksamaan ja tarjotaan heille sitä.

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

Kuva 15

Vaikken ole mikään über-digi-intoilija, on myönnettävä että television katselun muuttuminen saa juuri nyt aikaan erittäin positiivisen fiiliksen. Viitteitä mitä tuleman pitää ei tarvitse hakea nettiä kauempaa. Tästä esimerkkinä ammattilais-baseball’in maksullinen verkkopalvelu, joka tarjoaa käyttäjälleen kaiken kyseisestä aihepiiristä.

TV’n ohjelmasisältö uudella tavalla esitettynä…

MLB.tv tarjoaa kohtuullista kausimaksua vastaan mahdollisuuden katsoa Amerikan ammattilaispesäpalloa varsin houkuttelevalla tavalla. Se mahdollistaa henkilökohtaisen katsomiselämyksen mielenkiintoisilla eri tavoilla. Koska baseballin syvin olemus on johdettavissa kahdesta asiasta, yhteisöllisyydestä ja tilastoista, antaa netti-tv näiden korostamiseen ylivertaiset mahdollisuudet.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan miten sosiaalinen media (Twitter) on mukana rakentamassa ohjelmasisältöä ohjelman sisällä, katsojien toimesta. Samoin suosittelen tutustumaan miten mainostaminen toteutuu sponsoroinnin ja sisältöyhteistyön kautta. Bonuksena kaikille urheilufaneille on löydettävissä tapa jolla yksittäisiä pelitapahtumia, pelaajia tai tilastoja voidaan laittaa seurantaan ja katsoa juuri silloin kun siltä tuntuu. Tästä on helppo lähteä fiilistelemään miltä tulevaisuuden olympialaisten katsominen tuntuu.

Perinteisen keskeyttämismainonnan rinnalle nousee nopeaa tahtia uusi tapa vahvistaa brändin merkitystä suuret joukot yksilöitä tavoittavassa mediassa. Tämä uusi digitaalisuuden avaava maailma ei kuitenkaan ole massamedia, sillä kokemuksellisuus on aina henkilökohtaista. Jätetään massamediat Kiinaan ja Korean niemimaan pohjoisosiin…

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

It's a wrap!