paranoia-silma

Mainosala on murroksessa. Freelancereiden ja omia mainostoimistojaan suunnittelevien henkilöiden määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana, joten se että uusi toimisto avataan syksyllä Helsinkiin tulee yhtä varmasti kuin sade lokakuussa. Kuinka paljon sataa ja mitä, jää tosin nähtäväksi.

Toivottavasti markkinointitaivaalle nousee nykyisten ja tulevien sammuneiden tähtien rinnalle kirkkaasti loistavia joitain. Nämä jotkut ovat niitä jotka ovat oivaltaneet ettei kannata tehdä vääriä asioita, vaikka olisivatkin niissä tosi hyviä. Nämä jotkut kykenevät tuomaan uutta siihen mitä tehdä ja miten toimia. Ennen kaikkea nämä uskaltavat muuttua ja jättää jotain turvallista taakseen. Jep jep ja niinpä. Näin se on ennenkin tehty.

Ohessa kuitenkin kuvaus uudesta alan toimijasta, markkinoinnin asiantuntijoista jotka keskittyvät tuotteen parantamiseen:

Mainostoimiston tappaja #1

Tekee:
Kuluttajamotiiveista johdettuja ratkaisuja joko uuden tai olemassa olevan tuotteen paremman kaupallisen menestyksen saavuttamiseksi eli kasvattaa asiakkaan myyntiä haluttavimmilla tuotteilla.

Ei tee:
Perinteistä väittämismainontaa jossa markkinointiviestintä on irrallinen elementti tai liitännäinen yrityksen / brändin muuhun toimintaan.

Korvaa:
Mainoslähtöisen markkinoinnin suunnittelun.

Täydentää seuraavia asioita:
Pakkaussuunnittelu, palvelumuotoilu, kommunikaatiostrategia, myynnin ja asiakasmarkkinoinnin prosessit ja työkalut, sekä henkilöstön sitouttamisohjelmat.

Toimintaa ohjaava ajatus:
Kaikki lähtee siitä mitä myymme. Ymmärrys siitä mitä itse asiassa olemme myymässä johtaa tekemistä: esim. myymmekö leluja vai leikkejä. Myytävä asia on tehokkaimmillaan se hyöty, tunne tai tuntemus, jonka loppuasiakas saa valitessaan valitun tuotteen tai palvelun.

Ideologia:
Kaizen –ajattelusta johdettu progressiivinen markkinointi, jossa luodaan jatkuvasti kehittyvä tapa markkinoida, ja joka saavuttaa pitkän aikavälin tavoitteet jokapäiväisen toiminnan kautta.

Syy uskoa:
Ensimmäinen toimija joka pystyy yhdistämään projektiivisen tarvemäärityksen markkinoinnin suunnitteluun – omilla työvälineillään, kokeneen henkilökuntansa toimesta.

Tämmöinen on tulossa; vähemmällä jargonilla ja konkrettisemmalla sisällöllä. Toivottavasti tulee useampikin…

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

bush-oil-stencil1

Näytä minulle mainostoimisto tai mainostoimistotyöntekijä joka sanoo ajattelevansa vain asiakkaansa parasta, niin minä näytän kusettajan. Näytä mainostoimisto joka uskoo olevansa asiakkaalleen strateginen kumppani, niin minä näytän kusettajan.

Ihminen ei tee yhtään päätöstä, tekoa tai ylipäätään mitään ilman että kysyy viimeiseksi omalta alitajunnaltaan ”onko tämä mulle hyvä juttu?”. Voimme ajatella muiden parasta ja toimia heidän etujensa mukaisesti, vain tyydyttääksemme oman sisäisen tarpeemme saada arvostusta tai mielihyvää hyvistä teoistamme. Itsepetoksen kautta matka onnistumisen tunteeseen on lyhyempi kuin realismin kautta.

Mainonta ei toimi kuten ennen. Lähivuosienkaan takaiset mainosratkaisut eivät toimi kuin silloin joskus. Mainonnan merkitys on kuitenkin vahvasti läsnä, ainakin mainostoimistojen myyntibudjeteissa. Tämän myyntibudjetin mukaan mainontaan pitäisi panostaa myös asiakkaan toimesta, vaikka todellisuudessa kaupallistamisajattelu tarjoaisi paremmat eväät kasvuun kuin markkinointiviestinnällinen kikkailu.

Olemme hiljaa irtautumassa mediapakkosyötön ikeestä. Pakottava, keskeyttävä ja häiritsevä väittämä on saanut kasvavan kilpailijan. Antava, osallistuva ja huomioiva tekeminen kasvattaa rooliaan kiitos jakelutien kasvavan merkityksen ja merkitykselliseen tuotteeseen panostavan toiminnan kautta. Brändin merkitysheijasteita tulee viljellä kaikessa tekemisessä, kaikkien toimesta ja joka hetki – ei väittäen vaan eläen omaa juttuaan. Tätä on progressiivinen markkinointi, joka johtaa kasvuun.

Jos asiakkaiden kusettamisen lopettaminen ei ole tarpeen, lopetetaan itsemme kusettaminen. Syy olla mainos[toimisto] on tyhmää isolle osalle alan nykytoimijoista. Syy olla [mainos]toimisto on… no ei ainakaan web-kaksipistenollaa.

Muutos lähtee sisältä. Ulkoiset tekijät ovat saaneet meidät huomaamaan jäävuoremme sulavan. Kuka lähtee messiin tappamaan mainostoimistoja?

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

It's a wrap!