
Sosiaalisen median kasvupyrähdys on lähellä. Sossun vauvavaihe alkaa olla takana kun YouTube:kaan ei enää pyöri antiikkiselaimissa. Markkinoinnin kuopus, ehkä jopa lellikki on ehtimässä ikään jolloin identiteetti alkaa nostaa päätään. Vapaan kasvatuksen tuotoksena sossua ei ole yliehdollistettu kaikille näin-on-aina-tehdyille, vaan sen on annettu kasvaa omaksi uudeksi itsekseen.
Nyt kun sossu alkaa koko ajan paremmin tiedostaa omaa itseään, olemme huomanneet keskustelun siirtyvän sosiaalisesta mediasta sosiaalisiin brändeihin. Sosiaalinen media on vain kanava, siinä missä television mainoskatkokin. Toki sossu mahdollistaa jotain sellaista mihin TV-keskeytys ei vielä pysty.
Näin ollen koko keskustelu sosiaalisuudesta muuttuu mediakeskeisyydestä brändiin ja sen tuottamaan sisältöön liittyväksi. Eihän mainoskatkoistakaan palaveerata ilman sisältöä kuin median ostamisen yhteydessä ja silloinkin yhä enemmän mainosväittämien ollessa kuvassa mukana? Vielä eilen riitti 30 sekuntia tai FB sivu ja auto palkinnoksi… huomenna haluamme brändiemme etuvartiolta enemmän.
Sosiaalisen brändin maitohampaat heiluvat ja alta työntyvät rautaiset korvaajat, joita on syytä huoltaa vähintään 2 kertaa päivässä ja aina kun syöt… Sosiaalisuuden rautahampaiden ilmaantuessa saattaa olla syytä turvautua oikomishoitoon, jotta toimenpiteet saadaan ketjutettua kauniiksi kokonaisuuksiksi. Uudella toimenpiteiden ketjuttamisella saadaankin purevat toimenpiteet ja kaunis hymy samassa paketissa.
Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

Markkinoinnin digitalisoitumisen aikaansaama muutos jokapäiväiseksi tekemiseksi osallistuvan ja keskustelevan toiminnan kautta on voimakkaassa kasvussa. Sosiaalisen läsnäolon laiminlyönnin aikaansaamaan digi-influenssaan sairastuvat brändit, jotka eivät muuta toimintaansa vastaamaan nykypäivän haasteita.
Toistaiseksi yhtään yritystä ei ole kuopattu uuden markkinointitavan laiminlyönnin takia, mutta ennustamme muutosvastaisuudesta johtuvien brändihautajaisten räjähdysmäistä kasvua vuoteen 2015 mennessä, mikäli asiaan ei puututa heti.
Digi-influenssan riskiryhmä on keski-ikäiset ja iäkkäämmät henkilöt, mukaan lukien useimmat yritys- ja markkinointijohtajat. Näiden tulisi pikaisesti ottaa rokotuksensa tulevaa brändinkaatotautia vastaan. Sen sijaan nuoret, sekä kuluttajat että markkinointityypit, ovat pystyneet kehittämään jo hyvän alkuimmuniteetin digi-taudin varalle. Suosittelemme kuitenkin myös riskiryhmään kuulumattomillekin jatkuvaa osallistumista ja keskustelua mahdollisen tartunnan välttämiseksi.
Näin vältät digi-influenssan
Toimi uuden markkinointitavan kulmakivien mukaisesti
• Mene sinne missä ihmiset ovat
• Älä markkinoi, tee se vapaaehtoiseksi (osallista/engage)
• Luota brändi-lähettiläisiisi
• Esittele jotain uutta joka päivä
• Kohtaa kuluttajat heidän omalla ajallaan
• Tee toimenpiteistäsi puheenaiheita
Miten digi-influenssan tunnistaa?
Hakeudu hoitoon jos
• Brändisi edellisestä keskustelusta kohderyhmän kanssa on yli päivä
• Brändisi panostustaso sosiaalisten objektien luomiseen on alle 20%
• Monikanavainen pakkosyöttö on ainoa ratkaisu kuluttajien tavoittamiseen
• Markkinointiviestintää johdetaan väittämillä
• Panostustasojen nostolla paikataan kevyttä ja merkityksetöntä brändisisältöä
Tapa markkinoida muuttuu. Kun mietimme tapaa jolla lähestymme nykyisiä tai tulevia asiakkaitamme, on hyvä palauttaa mieleen ajatus: ”Tee toisille niin kuin toivoisit heidän sinulle tekevän.” Eli ennen kuin lähetät markkinointiviestiäsi, mieti haluaisitko itse vastaanottaa sen ja mitä vaikutusta sillä sinuun olisi. Jos halussa tai vaikutuksessa on negatiivissävytteinen tai neutraali sävy, tarkista onko toimenpide saanut digi-influenssa tartunnan.
Hae oma rokotuksesi digi-influenssaa vastaan W.Steinmannilta ja varmista terve pohja brändisi kasvulle.
Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

Vaikken ole mikään über-digi-intoilija, on myönnettävä että television katselun muuttuminen saa juuri nyt aikaan erittäin positiivisen fiiliksen. Viitteitä mitä tuleman pitää ei tarvitse hakea nettiä kauempaa. Tästä esimerkkinä ammattilais-baseball’in maksullinen verkkopalvelu, joka tarjoaa käyttäjälleen kaiken kyseisestä aihepiiristä.
TV’n ohjelmasisältö uudella tavalla esitettynä…
MLB.tv tarjoaa kohtuullista kausimaksua vastaan mahdollisuuden katsoa Amerikan ammattilaispesäpalloa varsin houkuttelevalla tavalla. Se mahdollistaa henkilökohtaisen katsomiselämyksen mielenkiintoisilla eri tavoilla. Koska baseballin syvin olemus on johdettavissa kahdesta asiasta, yhteisöllisyydestä ja tilastoista, antaa netti-tv näiden korostamiseen ylivertaiset mahdollisuudet.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan miten sosiaalinen media (Twitter) on mukana rakentamassa ohjelmasisältöä ohjelman sisällä, katsojien toimesta. Samoin suosittelen tutustumaan miten mainostaminen toteutuu sponsoroinnin ja sisältöyhteistyön kautta. Bonuksena kaikille urheilufaneille on löydettävissä tapa jolla yksittäisiä pelitapahtumia, pelaajia tai tilastoja voidaan laittaa seurantaan ja katsoa juuri silloin kun siltä tuntuu. Tästä on helppo lähteä fiilistelemään miltä tulevaisuuden olympialaisten katsominen tuntuu.
Perinteisen keskeyttämismainonnan rinnalle nousee nopeaa tahtia uusi tapa vahvistaa brändin merkitystä suuret joukot yksilöitä tavoittavassa mediassa. Tämä uusi digitaalisuuden avaava maailma ei kuitenkaan ole massamedia, sillä kokemuksellisuus on aina henkilökohtaista. Jätetään massamediat Kiinaan ja Korean niemimaan pohjoisosiin…
Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

Yleisesti tunnettu tosiasia on, että Internetissä on aina parempi tarjota sisältöä ilmaiseksi, sen sijaan, että käyttäjät maksaisivat siitä. Allekirjoitan tämän täysin, mutta silti päätimme tutkia asiaa empiirisesti.
Loimme Bit.ly -lyhytosoitepalvelussa kaksi linkkiä: bit.ly/ilmainen ja bit.ly/maksullinen, joita levitämme mm. Twitterissä ja Facebookissa. Molemmat linkeistä johtavat loppujen lopuksi samaan paikkaan eli tälle sivulle. Voit vaikuttaa tuloksiin klikkaamalla linkkejä.
Tässä reaaliaikaiset tulokset: