Farewell Industrial Brand Management.

Welcome To The Era Of Behavior Economics.

Mikko Kaijansinkko is W.Steinmann’s Strategy Director

Ollaan tässä fundeerattu poikien kanssa että mihin markkinointi on oikein menossa. Todettiin että käyttäytyminen on tärkeämpää kuin näyttäytyminen.

Sosiaaliseen mediaan meno on tärkeä päätös. Suosittelemme kuitenkin brändin turvaksi sosiaalisen brändin toimintatapaa ennen suurta hyppyä avoimuuteen. Näin on mahdollista ehkäistä ’nolojen tilanteiden’ -brändiksi ajautumista.

Huomiotalous vrt käytöstalous

Huomio! Pekonimekko palkintogaalassa ei enää riitä, nyt pitää loukata ihmisarvoja ja muutenkin aiheuttaa ennenkuulumatonta hämminkiä. Hämmentäjä –brändin roolit ovat kuitenkin niukassa eikä niillä rakenneta mitään aidosti pysyvää.

Muistetaan siis käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Sosiaalinen brändi ymmärtää että valta on siirtynyt ihmisille. Asiakkaat ja kuluttajat ovat brändin tärkein arvo ja siksi brändi -pääoman mittari kannattaa korvata käyttäjäpääoman mittarilla. Näin voidaan kehittää asiakassuhteista pitkäkestoisempia ja tuottavuudessaan kaikkia osapuolia tyydyttäviä. Kestävä suhde ei voi perustua (politiikan ulkopuolella) riistoon tai häirintään.

Kun kevättodistukset jaetaan, toivomme mahdollisimman monen brändin nostaneen käytöksensä kymppiin. Muut jäävät luokalle.

Jos reputtaminen mietityttää niin W.Steinmann tarjoaa käytöstalouden erityisopetusta.

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

TAUSTAA

Finncomm Airlines lentää kotimaan lennoista yli 50%. Liiketoiminnan vauhdittamisen  kannalta on olennaista

a) kasvattaa yrityksen tunnettuutta, joka on markkinaosuuteen nähden alhainen ja

b) saada autolla pitkiä matkoja kotimaassa ajavat harkitsemaan lentokonetta vaihtoehtona.

KOHDERYHMÄ JA TAVOITTEET

Kampanjan pääkohderyhmäksi valittiin työmatka-autoilijat. Asetimme päätavoitteksi saada 50000 kävijää fc.fi-sivustolle sekä engagementin, jota mitattiin käyttäjien koko sivustolla viettämällä ajalla.

LUOVA RATKAISU

Halusimme välttää perinteiset kilpailumekaniikat ja niinpä loimme maailman ensimmäisen rekkariloton, jossa rekisterinumerolla voi voittaa lentoja. Rekkarilotto suunniteltiin  vauhdikkaaksi kahden viikon kampanjaksi, jonka avulla tavoitimme autolla työmatkansa tekevät ja ohjasimme heidät intoa puhkuen fc.fi-sivustolle.

Verkkokampanjan lähtökohtana oli ajatus, että internet ei ole erillään muista markkinointikanavista, vaan nykyaikaisen ja toimivan verkkokampanjan toteuttaminen vaatii muiden medioiden hyödyntämistä.

Rekkarilotto muokattiin osaksi  Radio Novan ohjelmien sisältöä. Ohjelmien ja radiomainosten tarkoituksena oli ohjata fc.fi-sivustolle osallistumaan Rekkarilottoon. Lisäksi tuimme kampanjaa display- sekä hakukonemainonnalla ja yksittäisillä printti-ilmoituksilla Iltasanomissa.

Kampanjaa varten loimme fc.fi-sivuston alle kampanjasivun, jonne käyttäjät ohjattiin etusivulta. Kampanjasivun keskiössä oli lomake, johon käyttäjän tuli näpytellä rekisterinumeronsa ja yhteystietonsa, jolloin hän pääsi osallistumaan palkintolentojen arvontaan. Osallistumisen jälkeen käyttäjä pääsi pelaamaan pikapeliä, jossa hän saattoi samantien voittaa lennon.

Lentoja oli jaossa houkuttavat 1000 kappaletta. Pariviikkoisen kampanjan ajan elettiin lentohuumaa: Joka arkipäivä jaettiin 100 lentoa, yksi onnellinen voitti Radio Novan suorassa lähetyksessä vuoden lennot (50kpl) ja 50kpl jaettiin sivustolla pikapalkintoina.

TULOKSET

Kampanjasivustolla kävi kampanjan aikana 63000 kävijää eli tavoite ylittyi reilusti. Yhteensä käyntejä oli 79000.

Kilpailuosallistumisia tuli 48000, eli 62% käynneistä johti osallistumiseen.

Keskimäärin kaikki fc.fi kävijät käyttivät aikaa sivustolla ällistyttävät 8 min 43sek eli tavoite käyttäjien osallistamisesta täyttyi erinomaisesti. Osa käyttäjistä vietti aikaa huomattavankin pitkiä aikoja.

Kampanjasivustolla olevaa pikapeliä pelattiin kunnioitettava määrä, yli 1,75 miljoonaa kertaa. Useat kävijät pelasivat pikapeliä satoja, jotkut jopa tuhansia kertoja.

Kampanjasivustolla kehoitimme kävijöitä kertomaan kampanjasta ystävilleen Sähköpostin ja facebookin avulla. Näiden viestien kautta tuli kampanjasivustolle yli 8000 kävijää.

Kaiken kukkuraksi kampanja onnistui niin hyvin, että se palkittiin kunniamaininnalla Grand One -kilpailussa.

KAMPANJAELEMENTIT

Toteutuksessa teimme yhteistyötä Great Apesin ja Radio Novan kanssa. Katso lisää kampanjaelementtejä näistä linkeistä ja elä Rekkariloton huumaa uudelleen!

Kampanjasivusto

Display-mainonta

Rekkarilotto radiospotti

youarefree

Haluan kaiken ja mieluummin nyt heti. Haluan sen muuten ilmaiseksi, koska se on saatavilla ilmaiseksi. Sillä miksi maksaisin jostain jonka voi saada for free. Se nyt vaan on tyhmää maksaa. Tämä todentuu myös W.Steinmannin verkkokyselyssä, jonka mukaan 65% ihmisistä haluaa sisältönsä ilmaiseksi.

Kauppalehti Option 16/2009 jutussa käsitellään musiikkibisneksen muuttumista fyysisestä tuotteesta digitaaliseen muotoon ja sitä kuinka tämä murros muuttaa koko musiikkiliiketoiminta-alueen. ”Koko logiikka muuttuu. Varsinaisia levy-yhtiöitä ei enää kymmenen vuoden päästä ole olemassa. Se ei ole mahdollista minkään laskuopin mukaan”, toteaa lehdessä muusikko Samu Haber.

Samassa jutussa ÄKT:n Arto Alaspää sanoo että mitään generation freetä ei voi olla. Ettei se ole kestävä pohja millekään liiketoiminnalle. Arto hoi, kyseinen ilmaissukupolvi on olemassa ja se kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia.

YouTube demokratisoi viihteen tuottamisen ja Google demokratisoi tiedon kaikkien saataville. Samalla lailla digitaalisuuden eri muodot demokratisoivat musiikin tuottamisen, jakelun ja myynnin riistäen levy-yhtiöiltä ja fyysiseltä jakelutieltä sen harvainvalta-aseman jonka ne ovat itselleen rakentaneet.

Kuluttaja on kingi ja ihmiset saavat sitä mitä he haluavat. Jos halutaan ilmaista, saadaan ilmaista, sillä tarvetyhjiöillä on tapana täyttyä. Mietitäänpä siis mistä generation free on valmis maksamaan ja tarjotaan heille sitä.

Mikko Kaijansinkko on W.Steinmannin strategiajohtaja

sime-awards-rising-stars

W.Steinmann on valittu ainoana mainostoimistona mukaan Pohjois-Euroopan suurimman Internet-konferessin SIMEn Rising Stars of the North –kilpailuun 150 nousevan huippuyrityksen joukkoon. Muita kilpailuun valittuja ovat muun muassa vuoden puhutuin musiikkipalvelu Spotify, maailman suurin muslimien lifestyle-yhteisö Muxlim ja uudenlainen mobiilioperaattori Blyk.

Johtavista teknologian ja online-viestinnän ammattilaisista koostuva jury kävi läpi satoja yrityksiä ja poimi kilpailuun mukaan nyt valitut yritykset innovaatioiden ainutlaatuisuuden ja interaktiivisen median hyödyntämisen perusteella.

”Meidän huomioiminen SIMEn kaltaisessa johtavassa internet-konferenssissa ainoana pohjoismaisena mainostoimistona todistaa, että verkkoviestinnän ja progressiivisen kuluttajamarkkinoinnin visiomme on täysin oikea. Se, että SIME valitsee kaikki ehdokkaat itse eikä hakemusten pohjalta, on selvä viesti lähestymistapamme ajankohtaisuudesta kaikille mainostajille ympäri Euroopan”, toteaa W.Steinmannin toimitusjohtaja Jussi Harju.

SIME

“SIME is northern Europe’s largest conference about the Internet and digital opportunities.”

Simen nettisivut

Rising Stars of the North-kilpailus

“The SIME Awards team has screened through hundreds of companies in the Nordic countries in its pursuit of finding the hottest rising stars. A first thinning has given an outstanding top level by more than 150 companies.”

Lisätietoa SIME Awardsin sivuilta

SIME awards

“The SIME Awards were created in 1996 to honor excellence in online communication, business practice and technology, recognize the individuals and organizations responsible and inspire the Scandinavian Internet industry to world-class performance. SIME Awards shall contribute to an improvement of the creative and businesslike standards and expose the industry to potential clients.”

SIME Awardsin sivut

sime-awards-rising-stars

W.Steinmann is the only Nordic advertising agency chosen by Northern Europe’s largest Internet conference SIME as one of 150 companies on the Rising Stars of the North competition. Other competitors to name a few are this year’s most talked about music service Spotify, world’s largest Muslim lifestyle community Muxlim and mobile engagement company Blyk.

The jury comprising of the leading professionals in online communication and technology has screened hundreds of companies and narrowed the shortlist based on uniqueness of innovation and level of interactive media being part of the companies’ services or products.

Comments Managing Director Jussi Harju: ”To be recognized as the only ad agency from the Nordic by the leading internet authority SIME proves that our vision of the online communication and progressive consumer engagement is absolutely correct. The fact that SIME chooses all the nominees via a screening process instead of an application process sends a clear message of the relevance of our approach to all the marketers around Europe.”

About SIME

SIME is northern Europe’s largest conference about the Internet and digital opportunities.

Sime website

About the Rising Stars of the North

“The SIME Awards team has screened through hundreds of companies in the Nordic countries in its pursuit of finding the hottest rising stars. A first thinning has given an outstanding top level by more than 150 companies.”

more info on the SIME Awards website

About the SIME awards

“The SIME Awards were created in 1996 to honor excellence in online communication, business practice and technology, recognize the individuals and organizations responsible and inspire the Scandinavian Internet industry to world-class performance. SIME Awards shall contribute to an improvement of the creative and businesslike standards and expose the industry to potential clients.”

SIME Awards website

It's a wrap!